Meillä jokaisen toimeksiannon lähtökohta on löytää ratkaisu asiakkaan kulloiseenkin juridiseen ongelmaan.
Laadimme asiakkaan toivomusten mukaan asiakirjoja. Avustamme juridisen ongelman määrittelyssä ja riskiarvioinnissa. Osallistumme neuvotteluihin asiakkaan puolesta tai hänen rinnallaan ja toimimme sovintomenettelyssä tai oikeudenkäynneissä.
Sovimme päämiestemme kanssa kunkin asian edellyttämistä toimintatavoista. Tämän jälkeen asiaa hoitavat nimetyt vastuulliset juristimme. He ovat omien alojensa asiantuntijoita ja toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään. Ehdoton salassapito on toiminnan lähtökohta ja luottamuksen perusta.
Käytännön työtavat ja yhteydenpidon keinot vaihtelevat toimeksiantojen mukaan. Niistä vastuullinen juristi sopii kunkin asiakkaan kanssa erikseen. Raportoimme toimeksiannon vaiheista yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisesti.
Noudatamme kaikessa toiminnassa hyvää asianajotapaa. Lain mukaan toimintaamme valvovat Suomen Asianajajaliiton kurinpitolautakunta sekä oikeuskansleri.
Suomen Asianajajaliiton vahvistamien palkkiosääntöjen mukaan laskutus perustuu toimeksiannon vaatimaan ajankäyttöön, tehtävän vaikeuteen, vastuullisuuteen ja kiireellisyyteen.
Ellei muuta sovita, hinnoittelemme jokaisen toimenpiteen siihen käytetyn ajan mukaan seuraavasti: